Yritysesittely
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Ilmarinen on työeläkevakuutusyhtiö, jonka tehtävänä on pitää huolta työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteisestä työeläketurvasta. Yhtiö hoitaa myös tulevien eläkkeiden katteena olevia rahastoituja varoja. Eläkevarat yhtiö sijoittaa eri kohteisiin tuottavasti ja turvaavasti. Vuoden 2009 ennakkotietojen mukaan Ilmarisen sijoitustoiminnan tuotto käyvin arvoin oli 15,8 prosenttia. Sijoitusomaisuuden arvo on noin 26 miljardia euroa.
Ilmarinen on keskinäinen, asiakkaidensa omistama yhtiö. Sen omistajia ovat yritys- ja yrittäjäasiakkaat, vakuutetut työntekijät sekä takuupääoman omistajat. Yhteistyössä työmarkkinaosapuolten ja muiden sidosryhmien kanssa Ilmarinen kehittää suomalaista työeläketurvaa ja sen pitkän ajan rahoitusta.
Ilmarinen on linjannut päämääräkseen olla eläkevakuuttamisen edelläkävijä, joka kasvaa kannattavasti. Liiketoiminnan kehittämisessä panostetaan lähivuosina erityisesti asiakaspalveluun, kumppaniyhteistyöhön ja oman toiminnan tehostamiseen.
Vastuullisuus kuuluu olennaisesti Ilmarisen toimintaan sekä työeläketurvan että sijoitusomaisuuden hoitamisessa. Yhtiö edistää asiakasyritystensä henkilöstön työelämässä jaksamista ja jatkamista työhyvinvointipalvelujen ja siihen liittyvän tutkimustyön sekä ammatillisen kuntoutuksen kautta.
Ilmarisella on yrityspäättäjien luottamus. Työeläkeyhtiöistä Ilmarisella on eniten yrittäjä- ja yritysasiakkaita. Vuoden 2008 luvuin Ilmarisessa on vakuutettuna 53 000 yrittäjää. Ilmarinen hoitaa 36 000 yrityksen noin 480 000 työntekijän eläketurvaa. Yhtiön maksutulo vuonna 2008 oli 3,3 miljardia euroa. Eläkkeinä Ilmarinen maksoi 2,7 miljardia euroa 274 000 eläkkeensaajalle. Kaikkiaan Ilmarinen vastaa yli 800 000 henkilön työeläketurvasta. Yhtiön palveluksessa työskentelee 573 eläkevakuutusalan ammattilaista.
Ajankohtaista alueeltasi
Ajankohtaista tietoa alueesi kauppakamarilta
Voit tehdä sivustosta lokalisoidun valitsemalla kartasta aluekohtaisen kauppakamarin.
›Lue lisää