Tämä toiminto on käytettävissä vain vahtipalvelun tilanneilla käyttäjillä.



Sulje
HAE

Uutisia

Talouden kasvu Helsingin seudulla koko maata hitaampaa

Tuotanto kasvoi Helsingin seudulla kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kolme prosenttia edellisvuodesta. Koko maassa kasvua oli viisi prosenttia.

Helsingin seudun ja koko maan työllisten määrän kasvu oli molemmissa lähes prosentin luokkaa.

”Helsingin seudulla palveluiden osuus on erittäin suuri, mutta elektroniikkaan sekä kone- ja laiteteollisuuteen painottuva teollisuus sekä rakentaminen vaikuttavat suhdannevaihteluihin hyvin merkittävästi”, sanoo varatoimitusjohtaja Jorma Nyrhilä Helsingin seudun kauppakamarista.

Asuntotuotanto raideliikenteen varteen

Helsingin seudulla valmistui 7 600 asuntoa vuonna 2010. Se jäi kuitenkin selvästi jälkeen 2000-luvun alun huippulukemista, jolloin valmistui lähes 11 000 asuntoa.

”Helsingin seudun elinkeinoelämän kehitys on eläkkeelle siirtyvien ikäluokkien kasvaessa entistäkin riippuvaisempaa ulkomailta ja muualta Suomesta tulevasta työvoimasta. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen saatavuus korostuu entisestään. Kaikki eivät voi asua työpaikan vieressä, joten on tärkeää keskittää metropolialueen kauempana olevat asunnot raideliikenteen varteen. Raideliikennettä on kehitettävä asuntorakentamisen ehdoilla”, korostaa Nyrhilä.


› Takaisin

Ajankohtaista alueeltasi

Ajankohtaista tietoa alueesi kauppakamarilta

Voit tehdä sivustosta lokalisoidun valitsemalla kartasta aluekohtaisen kauppakamarin.

Lue lisää

Verkostokumppanit ja referenssit