Tämä toiminto on käytettävissä vain vahtipalvelun tilanneilla käyttäjillä.



Sulje
HAE

Uutisia

Lakiuutiset - Lokakuu 2011

Lakiuutiset - Lokakuu 2011

Lue lokakuun Lakiuutisista mm. budjettiriihen tuloksista, konkurssien määrän kehityksestä sekä uudesta ohjeistuksesta koskien asuinhuoneiston tavanomaista kulumista.

Budjettiesityksen veroasioita: Tuloverotukseen muutoksia ja tarkistuksia

Tuoreen budjettiesityksen mukaan pääomatulon verokantaa nostettaisiin ensi vuoden alusta 30 prosenttiin ja 50 000 euroa ylittävältä osalta 32 prosenttiin. Yksityisistä yhtiöistä saadun verovapaan osingon ylärajaa alennettaisiin 60 000 euroon.

Ansiotuloveroperusteisiin tehtäisiin 3,3 prosentin tarkistus. Tällä pyritään estämään inflaatiosta ja ansiotason noususta johtuvaa työn verotuksen kiristymistä. Työtulovähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 900 euroon nykyisestä 740 eurosta. Vähennyksen kertymäprosentti nousisi ehdotuksen mukaan prosenttiyksiköllä 6,9 %:iin. Kunnallisverotuksen perusvähennystä kasvatettaisiin 2850 euroon.
Ulkomailta tulevan työntekijän lähdeverolakia muutettaisiin kattamaan myös 2012-2015 Suomessa työskentelyn aloittaneet.

Budjettiesityksen veroasioita: Verovähennyksiin leikkauksia

Hallituksen budjettiesityksen mukaan asuntolainan korkojen vähennysoikeus laskisi niin, että vuonna 2014 korosta olisi vähennyskelpoista 75 prosenttia.

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä vähenisi 2000 euroon. Lisäksi yritykselle maksetusta työstä saisi enää vähentää 45 prosenttia ja palkasta 15 prosenttia. Yksityishenkilöiden ja kuolinpesien yliopistolle tai korkeakoululle tekemien lahjoitusten vähennysoikeus säilyisi kuitenkin ennallaan.

Kestävän metsätalouden rahoituslain nojalla saadut tuet muuttuisivat veronalaisiksi.

Konkurssien määrä nousussa

Konkurssien määrä nousi 6 prosenttia tammi-elokuussa 2011 verrattuna vastaavaan ajankohtaan viime vuonna.

Ainoa päätoimiala, jossa konkurssien määrä ei noussut, oli teollisuus. Alan yritysten konkurssihakemukset vähenivät 20 kappaletta 189:ään.

Konkurssien koskettamien ihmisten määrä kuitenkin väheni. Konkurssiin haetuissa yrityksissä työskenteli 9180 henkeä, mikä on 171 henkeä vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Kiinteistöalan järjestöiltä ohjeistus asuinhuoneiston vastuunjaosta

Asuinhuoneiston vastuukysymyksistä on julkaistu alan eri järjestöjen yhteinen ohje Asuinhuoneiston tavanomainen kuluminen ja asunnon siivous.

Ohjeessa käsitellään rajanvetoja siitä, mikä on katsottava huoneenvuokralain 25 §:n mukaiseksi tavanomaiseksi kulumiseksi. Asiaa käsitellään ohjeessa sekä yleisten periaatteiden että esimerkkitapauksien avulla. Esimerkiksi kymmenien vuosien vuokrasuhteen jälkeen tavanomainen kuluminen voi johtaa jopa remontin tarpeeseen.

Luonnollisen kulumisen lisäksi ohjeessa käsitellään myös pakollisen loppusiivouksen laajuutta.

Oppaan tekoon osallistuivat Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry, Isännöintiliitto, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto ry, Suomen Vuokranantajat ry, ja Vuokralaiset VKL ry

Asuinhuoneiston tavanomainen kuluminen ja asunnon siivous (PDF)

Patenttikirja annetaan nyt sähköisenä

Patenttikirja annetaan 30.9.2011 lähtien sähköisenä. Tämä koskee kuitenkin vain patentteja, joista on annettu hyväksyvä välipäätös 12.9. jälkeen.

Patentin hyväksymisen jälkeen siitä lähetetään kirjallinen ilmoitus patentinhaltijalle. Patentti on tämän jälkeen välittömästi nähtävissä PatInfo-palvelussa.

Patenttikirjasta on edelleen mahdollista saada myös paperituloste, mutta se pitää ilmoittaa jo annettaessa hyväksyvä vastaus välipäätökseen.

Pitkään työkyvyttöminä olleiden jäljellä oleva työkyky arvioitava

Hallituksen hyväksymän lakiesityksen mukaan työterveyslääkärin olisi jatkossa arvioitava työntekijän jäljellä oleva työkyky, kun sairauspäivärahaa on maksettu 90 arkipäivältä. Lausunto toimitettaisiin Kansaneläkelaitokselle.

Työnantajan olisi lisäksi selvitettävä työntekijän mahdollisuudet jatkaa työssä. Selvitys toteutettaisiin yhteistyössä työntekijän ja työterveyshuollon kanssa.
Jotta Kela saisi ajoissa tietää pitkistä sairaslomista, sairauspäivärahaa tulisi jatkossa hakea kahden kuukauden kuluessa työkyvyttömyyden alkamisesta. Nyt aika on ollut neljä kuukautta.

Lakimuutos on osa työurien pidentämisohjelmaa ja sen tavoitteena on parantaa mahdollisuuksia puuttua pitkittyviin työkyvyttömyyksiin riittävän varhain. Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.6.2012.


› Takaisin

Ajankohtaista alueeltasi

Ajankohtaista tietoa alueesi kauppakamarilta

Voit tehdä sivustosta lokalisoidun valitsemalla kartasta aluekohtaisen kauppakamarin.

Lue lisää

Verkostokumppanit ja referenssit