Lakiuutiset – Kesäkuu 2011

Kauppakamariverkon lakiuutisissa asiaa peruskoron noususta sekä katsaus toukokuun merkittävimmistä työ- ja vero-oikeudellisista tuomioistuinratkaisuista. Korkein hallinto-oikeus on linjannut muun muassa sukupolvenvaihdoksen verokohtelua silloin, kun luovutusten toinen osapuoli on yhtiö.

Peruskorko nousi puoli prosenttiyksikköä 2,0 prosenttiin

Valtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoroksi 2,0 prosenttia 1.7.2011 alkaen vuoden 2011 joulukuun loppuun asti. Peruskorko on 1.1.2011 alkaen ollut 1,50 prosenttia. Kahdesti vuodessa laskettava peruskorko määräytyy vahvistamista edeltävien kolmen kuukauden aikana julkaistun 12 kuukauden markkinakoron keskiarvon mukaisesti.

Käytännössä peruskorkoa merkittävämpiä ovat korkolaissa säädetyt viitekorko ja viivästyskorko. Viite- ja viivästyskoron vahvistaa Suomen Pankki puolivuosittain. Viitekorko on 1,00 % ja viivästyskorko 8,00 % ajalla 1.1.–30.6.2011. Suomen Pankki vahvistaa viitekoron ajalle 1.7.-31.12.2011 kesäkuussa. Ks. Suomen Pankin lehdistötiedotteet.

Viimeaikaista oikeuskäytäntöä verotuksesta

Sukupolvenvaihdoksessa varallisuuden siirto yhtiölle verotettiin II veroluokan mukaan

Asiassa oli kysymys siitä, katsottiinko B:n omistama osakeyhtiö vai B sukupolvenvaihdosta koskevassa lahjaverotuksessa lahjansaajaksi ja oliko vero määrättävä yhtiölle II veroluokan vai B:lle I veroluokan mukaan.

Perintö- ja lahjaverolain 55 § ei sinänsä edellyttänyt, että lainkohdassa tarkoitettu yritysvarallisuus siirtyi lahjoittajan sukulaiselle. Lainkohdassa ei myöskään ollut säädetty, että lahjoituksen tulisi tapahtua luonnolliselle henkilölle. Siitä, että lahjoitus tapahtui osakeyhtiölle, ei niin ollen sinänsä seurannut, että säännöksen piiriin kuuluvaksi katsotun luovutuksen lahjansaajaksi olisi katsottava osakkeet omistava luonnollinen henkilö.

Tässä tapauksessa lahjoittaja tuli ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan nimenomaan lahjoittamaan varat osakeyhtiölle. Sitä, ettei lahjoitus siviilioikeudellisesti tapahtunut osakkaalle B, korosti rinnakkainen vaihtoehtoinen ennakkoratkaisuhakemus, jonka mukainen lahjoitus tapahtuisi B:lle. Omaisuuden lahjoittaminen osakeyhtiölle oli sinänsä mahdollista, vaikkakin osakeyhtiön kirjanpidon näkökulmasta vastikkeettomasti saadut varat kasvattivat lähtökohtaisesti sijoitettua vapaata omaa pääomaa ja koituivat osakkaiden hyväksi. Näin ollen pelkästään viimeksi mainitun seikan perusteella lahjoitusta osakeyhtiölle ei voitu pitää vastoin siviilioikeudellista muotoa lahjoituksena B:lle. Asian arviointiin ei myöskään vaikuttanut se seikka, että ulkopuolisen tehdessä nimenomaisesti pääomansijoituksen yhtiöön lahjaverotusta ei välttämättä kohdistettaisi tähän yhtiöön.

Perintö- ja lahjaverolaissa tarkoitetuksi lahjansaajaksi oli lahjoituksen tapahtuessa B:n omistamalle osakeyhtiölle siten katsottava tämä yhtiö. Yhtiö oli velvollinen suorittamaan lahjasta veron perintö- ja lahjaverolain 11 §:n 1 momentin nojalla II veroluokan mukaan. Ennakkoratkaisu.

Ks. KHO:2011:44.

Sukupolvenvaihdos ei ollut lahjaverosta vapaa, kun yhtiö lunasti luopujaosakkaan osakkeet

Suunnitellussa sukupolvenvaihdoksessa oli tarkoitus siirtää luopujaosakkaan omistus jatkajaosakkaalle siten, että osakeyhtiö lunastaa vapaalla omalla pääomalla luopujaosakkaalta tämän omistamat 90 kappaletta yhtiön osakkeista. Lunastuksen jälkeen lunastetut osakkeet mitätöitäisiin. Kun jatkaja omisti ennestään 10 yhtiön osaketta, yhtiön kaikki osakkeet tulisivat näin jatkajaosakkaan omistukseen. Järjestelyyn ei sovellettu perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 5 momentin säännöstä, jonka mukaan sukupolvenvaihdosluovutuksen lahjavero jätetään kokonaan maksuunpanematta, jos luovutus on osittain vastikkeellinen ja vastike on enemmän kuin 50 prosenttia käyvästä arvosta. Veroviraston ennakkoratkaisu.

Ks. KHO:2011:51.

Verovuoden luovutustappio ja ulkomaisen veron hyvitys

A, joka oli Suomessa yleisesti verovelvollinen ja jolle oli verovuodelta 2003 vahvistettu Suomessa 471 965 euron luovutustappio, oli vuonna 2004 saanut Amerikan yhdysvalloissa kiinteän omaisuuden luovutuksesta voittoa 715 137 euroa. A oli suorittanut tästä voitosta veroa Amerikan yhdysvaltoihin 217 184 euroa.

Vuodelta 2003 vahvistettu luovutustappio vähennettiin Amerikan yhdysvalloista kertyneestä luovutusvoitosta ja näin saatu luovutusvoittojen määrä 243 171 euroa otettiin huomioon laskettaessa veronhyvitystä kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettujen suhdelukujen avulla. Ulkomaista veroa hyvitettiin vain tästä tulosta menevän veron määrä 67 247 euroa.

Vaikka verovelvollisella oli verotettavaa pääomatuloa luovutustappion vähentämisen jälkeen 2 942 267 euroa, hyvitystä ei myönnetty sille osalle pääomatulon veroa, joka vastasi luovutusvoiton osuutta koko pääomatulosta. Hyvityksen määrään ei myöskään vaikuttanut se, että verovelvolliselle oli syntynyt myöhempänä vuonna luovutusvoittoa, josta verovuoden 2003 luovutustappio olisi voitu vähentää, jos sitä ei olisi vähennetty vuonna 2004. Verovuosi 2004.

Ks. KHO:2011:45.

Lainhuudon hakemisen laiminlyönti ja varainsiirtoveron korotus

A ja B olivat 26.5.2006 ostaneet kiinteistön. He olivat kumpikin erikseen maksaneet 450 euron varainsiirtoveron 18.1.2007. A:n ja B:n 4.5.2007 tekemä lainhuutohakemus oli hylätty 20.3.2008, ja se oli lakannut olemasta vireillä. A:n ja B:n maakaaren 11 luvun 1 §:n mukainen velvollisuus hakea saannolleen lainhuuto oli kuitenkin jäänyt voimaan.

Koska A ja B olivat laiminlyöneet uuden lainhuutohakemuksen tekemisen, varainsiirtoveroa oli varainsiirtoverolain 8 §:n nojalla korotettava 20 prosentilla jokaiselta alkavalta kuudelta kuukaudelta siitä päivästä lukien, jona lainhuutoa tai kirjaamista olisi viimeistään tullut hakea eli 26.11.2006 lukien. Näin ollen verovirasto oli 20.5.2009 tekemillään päätöksillä voinut panna A:lle ja B:lle kummallekin erikseen maksettavaksi 100 prosentin viivästyskorotuksen.

Ks. KHO:2011:46.

Sulautumisvastikkeeseen sovellettiin luovutusvoittoa koskevia säännöksiä

A:lla oli ollut kotivakuutus keskinäisessä vakuutusyhtiössä X:ssä vuodesta 1984 lähtien, mistä alkaen hän oli ollut tämän vakuutusyhtiön osakas. Keskinäisen vakuutusyhtiö X:n oli tarkoitus sulautua vakuutusyhtiö Y Oy:öön vakuutusyhtiölain 19 luvun 2 §:n ja osakeyhtiölain 16 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti. X:n osakkaita olivat muun ohella vakuutuksenottajat. Heille suoritettiin sulautumisvastikkeena pelkästään rahaa. Kun A sai keskinäisen vakuutusyhtiö X:n sulautuessa vakuutusyhtiö Y Oy:öön rahavastikkeen, saadun vastikkeen verotukseen sovellettiin tuloverolain luovutusvoittoa koskevia säännöksiä. Ennakkoratkaisu vuosille 2010-2012.

Ks. KHO:2011:50.

Osittaisen arvonlisäverovelvollisuuden ulkopuolisesta toiminnasta ei voinut vähentää arvonlisäveroja

Verovelvollisuusryhmään kuuluva vakuutusyhtiö harjoitti arvonlisäverosta vapautettua vakuutustoimintaa ja siihen liittyvää sijoitustoimintaa. Yhtiön sijoitusomaisuuteen kuului muun ohella 4,17 prosenttia X Oy:n osakkeista. Vakuutusyhtiö myi mainitut osakkeet vuonna 2004 ja osti siihen liittyen arvonlisäverollisia konsultointipalveluja. Vakuutusyhtiö oli hakeutunut osittain arvonlisäverovelvolliseksi harjoittamastaan kiinteistöjen vuokraustoiminnasta, mutta osakkeiden myynti ei liittynyt tähän vuokraustoimintaan. X Oy:n osakkeiden myyntiä pidettiin arvonlisäverolain ja kuudennen arvonlisäverodirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävänä toimintana. Verovelvollisuusryhmällä ei ollut oikeutta vähentää vakuutusyhtiön omistamien X Oy:n osakkeiden myyntiin liittyviin konsultointipalveluihin sisältyviä arvonlisäveroja miltään osin.

Ks. KHO:2011:52.

Työtuomioistuimen ratkaisuja

Lakon lopettamissopimus

Työtuomioistuomioistuimen aikaisemmat ratkaisut, joissa ammattiliitto oli tuomittu saman työtaistelun perusteella työrauhavelvollisuuden rikkomisesta hyvityssakkoon, eivät estäneet lakon lopettamissopimuksen purkautuneeksi julistamista koskevan vaatimuksen tutkimista.

Lakon lopettamissopimus, jolla oli työehtosopimuksen oikeusvaikutukset, sitoi myös sopimuksen solmineen työnantajayhdistyksen jäsentyönantajaa. Lopettamissopimuksella voitiin rajoittaa osallisyhdistyksen jäsentyönantajan oikeudellista toimivaltaa, kun kysymys oli työtaistelun toimeenpanemisesta.
Vaikka lakon lopettamissopimuksissa yleisenä käytäntönä on sopia, etteivät osapuolet ryhdy toisiaan kohtaan oikeudellisiin toimenpiteisiin samaan kokonaisuuteen kuuluvien työtaistelutoimenpiteiden johdosta, asiassa ei esitetty näyttöä siitä, että osapuolten yhteisenä tarkoituksena olisi ollut poiketa sopimuksen selvästä sanamuodosta. Lopettamissopimus soveltui siten ainoastaan sopimuksen tekstissä mainittuun lakkoon.
Sitä, että työntekijäliitto oli järjestänyt työtaistelun lähes välittömästi lakon lopettamissopimuksen jälkeen, oli pidettävä merkittävänä rikkomuksena lopettamissopimuksen laatu ja laajuus huomioon ottaen. Työntekijäliiton rikkomus ei kuitenkaan ollut niin olennainen, että sopimus olisi julistettava purkautuneeksi.

Ks. TT:2011-66.

Yhteistoimintasopimuksen kulukorvausmääräyksiä ei voitu soveltaa yhteistoimintalain säännösten sijaan

Yhtiö oli käynnistänyt yhteistoimintalain mukaisen yhteistoimintamenettelyn ja maksanut neuvotteluihin kutsuttujen henkilöstön edustajien matkoista aiheutuneet kustannukset sekä neuvotteluajalta aiheutuneen ansionmenetyksen korvauksen yhteistoimintalain säännösten mukaisesti.

Yhteistoimintalaki ei ollut autoalan yhteistoimintasopimuksen osa, ja sopimusta sovellettiin vain siinä lähemmin rajattujen asioiden käsittelyyn, joista nyt ei ollut kysymys. Myös yhteistoimintasopimuksessa tarkoitettuja matkakorvauksia ja ylityökorvausta tuli maksaa henkilöstön edustajille vain sopimuksen mukaisiin neuvotteluihin osallistumisesta. Työnantaja ei tämän vuoksi ollut velvollinen maksamaan henkilöstön edustajalle korvauksia yhteistoimintalain mukaisiin neuvotteluihin matkustamisen perusteella.

Koska yhteistoimintaneuvotteluihin osallistuminen ei ollut henkilöstön edustajan velvollisuus, luottamusmiehelle ei tullut maksaa matka-ajan korvausta myöskään alan työehtosopimuksen yleisten, työhön liittyvän matkustamisen korvaamista koskevien määräysten nojalla.

Ks. TT:2011-63.

Henkilökohtaisten irtisanomisperusteiden täyttyminen

Auto- ja konemyyjiä koskevan työehtosopimuksen työsuhdeturvaa koskevissa määräyksissä on sovittu muun muassa siitä, että jos myyjän myyntityö on myyjästä johtuvasta syystä tappiollista siten, ettei myynnin tuotto kata myyjästä itsestään aiheutuvia palkka- ja palkan sivukustannuksia, on työnantajalla oikeus irtisanoa työsuhde työsopimuslain 7 luvun säännösten perusteella.

Kanteessa tarkoitetun automyyjän myyntityö oli hänestä itsestään johtuvasta syystä ollut tappiollista, joten hänen kohdallaan täyttyivät edellä mainitun työehtosopimuksen määräyksen mukaiset irtisanomisen edellytykset.

Kun työehtosopimuksen työsuhdeturvaa koskevat määräykset on tarkoitettu vain menettelytapamääräyksiksi ja irtisanomisperusteen olemassaolo työehtosopimuksen soveltamisalalla on sovittu ratkaistavaksi työsopimuslain mukaan, ei edellä esitetyllä kannanotolla ole vielä otettu kantaa siihen, onko työnantajalla ollut myös työsopimuslain mukainen peruste päättää automyyjän työsopimus, vaan tämän ratkaiseminen jää tarvittaessa käräjäoikeudelle.

Työnantaja ei ollut automyyjän irtisanomisen yhteydessä rikkonut tietensä työehtosopimusta eikä työnantajaliitto ollut laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan.

Ks. TT:2011-56.

› Takaisin